Kissamainen juttu

Tässä hän on, uusin perheenjäsenemme: Spoons, tai tuttavallisemmin, Miu-Miu.

Spoons ilmestyi kotiimme joulun alla, vanhempieni mukaan tarttuneena, eräästä kissahoitolasta kotia etsineenä orpona. Kissiriepu oli peloissaan, likainen ja karsean pahanhajuinen, joten ensituttavuutemme alkoi onnetonta mouruntaa aiheuttaneen pesun merkeissä, koirien shamppoolla. Pian huomasimme myös, että pieni kissapoika oli jotenkin kauhean väsynyt, vatsatautinen ja silmääkin vaivasi joku, sillä se oli puoliummessa ja vuoti. Lääkäri, jonka luokse kissan heti ensimmäisen vapaan ajan saatuamme kiikutimme, totesi, että kissalla oli korvapunkkeja, mahdollisia muita loisia ja ilmeisesti jonkinsortin suolistotulehdus, niinpä poika sai korvatippoja, loishäätöjä sekä määrättiin pitkälle antibioottikuurille. Huolellinen, aika pitkään jatkunut hoito teki tehtävänsä ja Miu-Miu, joksi kissaa aloin hellitellen ja perheen harmistukseksi kutsumaan, oli vihdoin terve ja paljon, paljon virkeämpi.

Harmaa karvakasa tulee mainiosti toimeen koiravanhustemme kanssa, etenkin Heran, mutta myös Neron, joka kylläkin vain useimmiten lähinnä sietää otusta ja murisee tälle heti jos tuntee yhtään tulleensa ahdistelluksi, ja joskus ihan vaan muistuttaakseen kissaa siitä, kuka nelijalkaistemme jengistä olikaan se jota on paras totella.

Spoons on lempeä, hellätassuinen ja seurallinen poika, joka juttelee paljon omiaan ja vastaa kun kutsutaan :).

B:n riemuksi Spoons myös pitää kämpän puhtaana niin kärpäsistä, yöperhosista kuin hämähäkeistäkin, tosin onnettomuudekseen muutaman kerran myös mehiläisestä ja pistiäisestäkin. Lisäksi hän on ihailtavan oma-alotteinen ruuanpyydystystoimissaan (vaikka kupissa on aina tarjolla kissanruokaa) sen lisäksi, että Miu-Miu käy rosvoamassa koirien ruokaa näiden kupeista, kaivelee etutassuillaan aukijääneestä koiranruokapussista herkkupaloja, on kehräävä ihanuus jäänyt viime aikoina kiinni grillimakkaroiden shanghaijaamisesta, kokonaisen savukalan pöydältä raahausyrityksestä, grillattujen kesäkurpitsasiivujen nakertelusta, kermatäytekakun nuolemisesta ja muutama päivä sitten nappasi tämä äidin mussukka puolikkaan grillatun sisäfileen, kuumahkon sellaisen, pöydältä suuhunsa ja ehti sen kanssa puolen talon pituuden verran livohkaan ennen kiinni jäämistään. Tiedän, että tällaisesta käytöksestä pitäisi torua, mutta en voi muuta kuin ihailla toisen yritystä ja rohkeutta, ja suukotella moisen rontin läpikotaisin, kissaäitinsäkkin kun olisi vain ylpeä tälläisesta pojastaan!

Rimakauhua

Täällä taas. Suomessa tällä kertaa, ja oikein ääkkösillä.

Ihan ensimmäiseksi nöyrin anteeksipyyntöni blogia aiemmin seuranneille, nyt jo varmaan kokonaan kadonneille mukaville ihmisille. Hävisin sanaakaan sanomatta, ilman minkäänlaisia selityksiä, mikä ei ollut kauhean kauniisti tehty.

Juttu nyt vaan meni näin, että kotiinpaluun mukanaan tuomat fiilikset olivatkin yllättävän voimakkaita ja hyvin henkilökohtaisia, enkä sitten halunnutkaan niitä, tai edes käytännön asioita, niinkuin olin aiemmin suunnitellut, käsitellä tämän blogini kautta (niinpä niin, sanoisi joku vinosti hymyillen, kikkeliskokkelis, mitäs läksitte, niin makaa kuin petaa ja sen semmoista, mutta siinähän sanot, tekisimme kuitenkin varmasti samoin jos joutuisimme uudelleen samaisen valinnan eteen). Alkuperäinen suunnitelmani oli, että olisin jättänyt vinkkejä, fiiliksiä, kommelluksia, sun muuta tuleville paluumuuttajille kevyeksi iltapalaksi. Blogipannani meni samalta istumalta niin pitkälle, etten tahtonut seurata muidenkaan blogielämää tai kuulumisia juuri missään muodossa, pientä kateuttakin ehkä tuntien ja omaa senhetkistä kirjoituskyvyttömyyttä kai jollain tapaa häveten. Suurkiitokset teille muutamalla, jotka koititte perääni huhuilla; se lämmitti suuresti, vaikken huhuiluihin vastannutkaan.

Nyt siis kokeilen paluuta rimakauhua potien ja hapuillen. Tiedä vielä tuleeko tästä mitään, vai lykkäämmekö koko sivun naftaliiniin odottamaan aikaa, joka ei kenties koskaan saavu, jolloinka kirjoittajalla tosiaan olisi jotain sanottavaa, mutta yritetään nyt kumminkin. Blogin tyyli ainakin saattanee näin paluun jälkimainingeissa muuttua, koska matkustelut on nyt varmaan hetkeksi matkusteltu, yksityisyyttään on ehkä varjeltava hiukan toisella lailla ja kameranikin onnistuin suureksi surukseni saamaan rikki.

Nopea päivitys kuulumisiin vielä tähän lopuksi. Voimme kaikki hyvin, uusi koti on löytynyt, melkein kaikki muuttolaatikotkin on purettu ja perheeseen on ilmestynyt uusi, suloisen pehmeä ja kehräävä perheenjäsen.

Sunnuntaita

Hyvää ja aurinkoista äitienpäivää kaikille lukijoille, mutta etenkin omalle äidilleni sekä isoäidille <3!

Lahdon aika

Kommenttilootassa aiemmin mainitsemani lahiomaisen sairastamistilanne eteni vauhdilla ja toivon syrjasta kiinnipitaminen on vaihtunut surutyohon ja hautajaisjarjestelyihin.

Appeni nukkui lyhyen sairastamisen jalkeen pois huhtikuun 18.paiva. Timo ennatti onneksi viela hetkeksi isansa vierelle, mutta kesa ja paluumme on taas hitusen yksinaisempi.

Hei, hei Hawaji

Viimeinen postaus Hawajilta. Kun ei talla kuitenkaan enaan kauaa ratsasteta :D.

Ihastuin hurjasti naihin vihreisiin makiin ja kumpuihin, ja lehmatkin olivat sopoja:

Ihana trooppinen ilta:

Mitaan outoa tassa tsunami evakuointikyltissa ;D:

Hotlan allas oli pullollaan hauskoja Koi-kaloja, eli koristekarppeja:

Ja puutarha gekkoja:

Viela muutama auringonlaskukuva:


...ja drinkki:

Joka muuten oli tosi namia, slurps :D!

Ja pakkohan sita oli viela paikallisella reseptilla valmistettua Spam-herkkua, Spam-Musubia maistaa:

Ei niin namia, mutta tulipahan kokeiltua :).

Ja se reissu oli paallisinpuolin sitten siina. Kivaa oli, mutta keskenhan tamakin loma loppui. Palattuamme oltiin kaikki uuden loman tarpeessa, jalleen kerran :).

Mauna Kea

Nyt kun popo on vihdoinkin hellittamassa otettaan ja jaksaa tehda ehka taas muutakin kuin ruikuttaa niin palataanpa viela hetkeksi Hawajille, kun olette tietenkin odottaneet postauksia taalla kuin kuuta nousevaa ;).

Alunperin suunnitelmissa oli kayda mahdollisesti molemmilla isommilla vuorilla, Mauna Kealla ja Mauna Loalla, mutta ajan puutteen vuoksi oli tyytyminen vain toiseen. Mauna Keaan paadyimme sitten lopuksi siksi, etta Kealla naytti olevan hieman selkeampaa kuin Loalla, Kealle meneva tie oli vahan ystavallisempi ja siella olisi myos Onizuka Center of International Astronomy veskeineen,pikku teleskooppeineen ja matkamuistomyymaloineen, jotka Loalta puuttuvat.

Mauna Kea kohoaa 13,803 jalan (4,207m) korkeuteen, mutta jos sen korkeus laskettaisiin ihan vuoren juuresta, joka n.17,000 (reilu 5,000m) jalkaa merenpinnan alapuolella, olisi se maailman korkein upealla 33,476 jalan (10, 203m) mitalla :). Vuoren huipulla, joka todennakoisesta maailman paras paikka tahtien tutkailuun ilman kirkkauden ja ohuuden takia, on useita mita mahtavampia teleskooppeja.

Huippu, joka toisaalta olisi ollut aika huippua (ha-ha) nahda, jai meilta kokematta. Ensinnakin kaikkien olisi taytynyt olla yli 16-vuotiaita (yksi meista ei ihan viela ollut), hyvassa kunnossa ( meita oli kaksi leikkauksesta toipuvaa ja yksi flunssainen), alla olisi pitanyt olla neliveto (no ei ollut), eika suostuttu piheina maksamaan sinne karraamisesta erikseen. Niinpa jaimme sitten tuonne n. 9,000 jalan (reilu 2,7km) korkeuteen ihmettelemaan maisemia auringonlaskuineen.

Kylmaa oli taallakin, hrrrrr.... Kaikilla oli paljon paalla, no ok, toppatakkeja ei raahattu mukanamme, mutta kerroksittain oltiin pukeuduttu ja villaakin loytyi ja silti oli ky-ly-ma. Lontystelimme sitten jonkin matkaa, lahella olevalle kukkulalle odottelemaan auringonlaskua. Kukkulan rinteelta otettu kuva tuonne Visitor Centeriin pain:

Vastapaisella rinteella nakyy ylospain kiemurteleva tie, joka jatkoi huipulle.

Oli oikeastaan ihan hyva varmaan ettei paasty ylos asti. Tie oli mutkainen, pimea oli laskeutumassa ja niin pain pois. Tassakin korkeudessa paata sarkyili jonkinverran, mika lie luulotauti, ja B:kin heitti rinnetta kiivetessamme jarrut yhtakkia paalle ja sanoi ettei liiku enaan mihinkaan, silla polku oli jyrkka ja vei korkealle. Niinpa jain tyton kanssa siihen, oikeastaan aika mielellani, kumpainenkin kun ollaan vahan korkeanpaikankammoisia, poikain kavutessa maenpaalle kameroineen ja standeineen.

Auringonlasku oli kaunis taaltakin, vaikka kuva ei kaikkea kerrokkaan:

Kuvassa nakyy Pu'ukalepeamoan huippu pehmoisten pilvien keskella.

Vaikka oltiin ihan tyytyvaisia tahankin, jaatiin tietysti sitten vahan kuitenkin haahuilemaan huipunkin nakymien peraan. Scandican Mariannella kaunis kuva sielta taalla (aukeavan sivun alaosassa). Mariannella aivan ihania kuvia muutenkin, kannattaa tutustua :).

Auringon laskettua mentiin viela sinne matkamuistomyymalaan ja tiedemiesten luo nuuskimaan aina lumoavaa alykkyytta, intohimoa ja osaamista, seka porraamaan teleskooppien aareen, toivoen etta pilviverho hieman raottuisi ennen pois lahtoamme, mutta ei sellaista tuuria talla kerralla.

Lopulta sitten mutkitellen pilkkopimeaa tieta alas yhtalailla pimealla ja mutkaiselle Saddle Roadille.

----------------------------------------
Pikakatsaus muihin kuulumisiin:
Timo lahtee huomenna Texasiin duunimatkalle jalleen kerran. Ja pienessa lenssussa tuokin.
B:n lenssu tuli samantien takaisin, oltuaan paivan pari poissa ja nyt kytataan koska on syyta lahtea laakarin pakeille laaketta hakemaan.
P puolestaan laskee paivia lopputyonsa esittely tilaisuuteen, joka taman kuun 20 pva. Jannaa, hui.
Oma poskiontelon tulehdus alkaa olla melkeinpa jo hyvalla mallilla, ja tamanpaivainen vastasataneella lumella hohtava auringonpaiste piristi mieltakin oikein tosissaan, mutta aani on viela kuin variksen raakkumista. Muutama vuosi sitten vaurioituneet aanihermot ottavat tallaisesta yskimisesta nokkiinsa aika pahasti ja kestaa aikansa, etta aani taas palailee siedettavaksi, mutta kun sita ei ole aanityolainen niin ei sekaan niin haittaa :).

edit. Vaihdoin tuohon Onizuka centeriin paremman linkin.

Punalu'u Beach

Koska nakkelen naita kuvia tanne retkistamme vahan vaarassa aikajarjestyksessa niin hypahdetaan nyt hetkeksi, ennen matkan loppua, viimeiseen paivaan.

Hotlasta menestyksekkaan, ja vahan haikean (no kuka tallaisesta ylellisyydesta taas arkeen haluaa), uloskirjautumisen jalkeen suuntasimme kohti saaren etela- ja kaakkoiskulmaa, yolentoon kun oli koko paiva viela aikaa.

Tarkoituksenamme oli poiketa ensin koko saaren ja USA:n etelaisemmassa kulmassa Ka Laessa, mutta aikaa oli kulunut matkaan jo sen verran, etta tama oli pakko jattaa valiin. Huristelimme kuitenkin etelaisimman baarin ohi, josta sain hataisesti napattua nain loistavan kuvan:

Lopulta, useamman tunnin ajomatkan paatteeksi olimme maaranpaassamme Punalu'u Beachilla, joka kuuluisa mustasta hiekastaan:

Paiva joka oli alkanut kauniina ja aurinkoisena lansirannalla oli taalla kaakkoisreunassa harmaa ja tuulinen, melkein kylma, ja kun ajankin kanssa oli pienta ongelmaa, suunnitellut viimeiset uinnit saivat nyt jaada.

Ranta on myos kilpikonnien suuressa suosiossa, mutta huonoksi tuuriksemme taalla ei, kauniin ilman lisaksi, nakynyt niitakaan.

Musta hiekka oli hauskan rakeista, mutta oli hyva muistaa, ettei sita, tai vulkaanisia kiviakaan saanut rannalta kerata mukaansa muistoksi.

Mekin kuuliaisesti tyhjensimme jopa sandaalimmekin ennen autoon takaisin astumista :).