Rimakauhua

Täällä taas. Suomessa tällä kertaa, ja oikein ääkkösillä.

Ihan ensimmäiseksi nöyrin anteeksipyyntöni blogia aiemmin seuranneille, nyt jo varmaan kokonaan kadonneille mukaville ihmisille. Hävisin sanaakaan sanomatta, ilman minkäänlaisia selityksiä, mikä ei ollut kauhean kauniisti tehty.

Juttu nyt vaan meni näin, että kotiinpaluun mukanaan tuomat fiilikset olivatkin yllättävän voimakkaita ja hyvin henkilökohtaisia, enkä sitten halunnutkaan niitä, tai edes käytännön asioita, niinkuin olin aiemmin suunnitellut, käsitellä tämän blogini kautta (niinpä niin, sanoisi joku vinosti hymyillen, kikkeliskokkelis, mitäs läksitte, niin makaa kuin petaa ja sen semmoista, mutta siinähän sanot, tekisimme kuitenkin varmasti samoin jos joutuisimme uudelleen samaisen valinnan eteen). Alkuperäinen suunnitelmani oli, että olisin jättänyt vinkkejä, fiiliksiä, kommelluksia, sun muuta tuleville paluumuuttajille kevyeksi iltapalaksi. Blogipannani meni samalta istumalta niin pitkälle, etten tahtonut seurata muidenkaan blogielämää tai kuulumisia juuri missään muodossa, pientä kateuttakin ehkä tuntien ja omaa senhetkistä kirjoituskyvyttömyyttä kai jollain tapaa häveten. Suurkiitokset teille muutamalla, jotka koititte perääni huhuilla; se lämmitti suuresti, vaikken huhuiluihin vastannutkaan.

Nyt siis kokeilen paluuta rimakauhua potien ja hapuillen. Tiedä vielä tuleeko tästä mitään, vai lykkäämmekö koko sivun naftaliiniin odottamaan aikaa, joka ei kenties koskaan saavu, jolloinka kirjoittajalla tosiaan olisi jotain sanottavaa, mutta yritetään nyt kumminkin. Blogin tyyli ainakin saattanee näin paluun jälkimainingeissa muuttua, koska matkustelut on nyt varmaan hetkeksi matkusteltu, yksityisyyttään on ehkä varjeltava hiukan toisella lailla ja kameranikin onnistuin suureksi surukseni saamaan rikki.

Nopea päivitys kuulumisiin vielä tähän lopuksi. Voimme kaikki hyvin, uusi koti on löytynyt, melkein kaikki muuttolaatikotkin on purettu ja perheeseen on ilmestynyt uusi, suloisen pehmeä ja kehräävä perheenjäsen.